2009-2010

2.10.2010

Viime viikonloppuna olimme Karkkilan näyttelyssä, tuomarina oli Puolalainen Fiszdon Katarzyna. Tuomari oli erittäin tiukka ja jakoi upeille koirille H:ta. Meidän "onneksi" Kinder sai ainoana narttuna sentään EH:n ja sillä tuli luokkavoitto nuortenluokassa... Tuomarin mielestä koira oli kaikinpuolin oikein hyvä, mutta ei valmis vielä (Kinderillä ikää 17kk...). 

Karkkilan ryhmänäyttely 25.9.2010 tuomari Fiszdon Katarzyna, Puola Kinder nuo eh/1  

11.9.2010

Käytiin tänään pitkästäaikaa Kinderin kanssa näyttelyssä. Kinder tiputti kesän alussa kaikki karvansa, joten olemme viettäneet ansaittua kesätaukoa näyttelyistä. Tosin koira on vieläkin lähes karvaton ja sanoi tuomarikin asiasta tänään... Mutta tuloksena silti:

Köyliön ryhmänäyttely tuomarina Per-Erik Wallin, Ruotsi Kinder nuo eri/2 pn4

Royalkin on tässä vanhentunut taas vuodella Elokuun 25.päivä, ikää on nyt kunnioitettavat 14-vuotta. Edelleenkin papparainen on hyvissä voimissa ja nauttii suunnattomasti aina saamastaan huomiosta. Ikä näkyy lähinnä vain kuulonmenetyksenä sekä siinä, ettei Royal enää jaksa lähteä pitkille lenkeille. Olenkin tässä viimeaikoina paljon miettenyt, mitä kaikkea vanhan koiran omistaminen tuo tullessaan, kaikki ei ole enää niinkuin ennen... Nuorena koira on pirteä, leikkisä ja sen kanssa on mukavaa harrastaa kaikenlaista, nyt kun ikää on jo paljon, niin koiran kanssa lähinnä vain ollaan ja rapsutellaan. Royal ei enää jaksa innostua leluistakaan eikä lenkkikaveriksi siitä ole. Silti vanha koira vaatii paljon huomioita, hellyyttä ja rakkautta. Pienet ulkoilut tutussa lähimetsässä ovat koiralle aivan riittävästi, koira vaatii enemmän lepoa ja rauhaa. Sitä ei varmasti kaikki ajattele koiraa hankkiessa kuinka pitkäikäisen kaverin samalla on itselleen saamassa, elämäntilanteet muuttuu, mutta koira on ja pysyy. Mielestäni tähän kaikkeen sitoidutaan samalla kun pentu astuu taloon, siitä on pidettävä  hyvää huolta vuoden jokaisena päivänä koiran elämän loppuun saakka. Sen kanssa on aina ulkoiltava vaikka taivaalta sataisi räntää, kylmyys piinaa ja on pimeääkin... Royal on varmasti saanut meiltä kaiken vaatimansa huomion ja rakkauden, koska edelleenkin hän jaksaa meitä ilolla joka aamu tervehtiä! Poikamme Jesse 9-vee sanoi tänään juuri, ettei kukaan varmasti pidä koiristaan yhtä hyvää huolta kuin me. Tuli hyvä mieli pienistä sanoista... =)

 

16.5.2010

Mynämäki kaikkien rotujen koiranäyttely tuomarina Margaret Martin, Irlanti                     Kinder jun eri/2 pn2 vara-serti

 

13.5.2010

Tänään kävimme Kinderin kanssa Turussa match show:ssa.

Kinder voitti punaiset isot koirat ja oli BIS 2!   

                                                               

0242.jpg

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kinder 13kk

 

0352.jpg

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

11.5.2010

Kesä tekee tuloaan, pääskyset lentelee jo innokkaasti peltojen yllä. Oli hienoa käydä äsken täällä maaseudun rauhassa lenkkeilemässä, nähtiin Kinderin kanssa mm. kettu, kurkia sekä useampi jäniskin... :) Ne on näitä maaseudun nähtävyyksiä, täällä ei paljon muita vastaan tule...

016.jpg

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

9.5.2010

Porin ryhmänäyttely tuomarina Dubravka Reicher, Kroatia Kinder jun eri/2 pn2 vara-serti

 

2.5.2010

Mouhijärven ryhmänäyttely tuomarina Harto Stockmari Kinder jun eh/2 pn2

 

12.4.2010

Aika tosiaan kuluu nopeaan... Pääsiäisenä kävimme lomailemassa mökillämme Levillä. Royal jäi Päivin hoiviin ja Kinder matkusti kanssamme reilun 1000kilometrin matkan pohjoiseen. Matka oli kaikinpuolin onnistunut ja mukava. Oli hienoa huomata takaisin tultua, että kevät oli koittanut sillävälin tänne etelään. Päivät onkin nyt mennyt pihaa laittaessa ja tietenkin on myös koiratarhat siivottu kesä kuntoon.

Tänään koitti se "suuri" päivä... Kinder täytti 1-vuotta ja aurinkohan sen kunniaksi paistoi koko ihanan päivän. Myös herkkuluu maistui neitokaiselle. Alla parit tämän päivän kuvat!

246.jpg

 

 

 

 

 

Kinder 1-vuotta!!!

 

 

 

 

250.jpg

 

 

 

Kinder 1vee ja Meri 10kk

 

 

 

 

 

 

21.3.2010

Kävimme eilen Tampereen KV-näyttelyssä. Alaskanmalamuuteilla oli tuomarin muutos ja tuomarina toimi nyt Brasilialainen Ana Beatriz Knoll. Tuloksena jun ERI 2. Kinderin arvostelu oli kaikinpuolin erittäin hyvä.

Alla parit kuvat näyttelystä (Kinder 11kk).

Kiitos kuvista Reetalle ja Wexille!

 

028.jpg 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

025.jpg

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

17.2.2010

Olemme lähes päivittäin käyneet Kinderin kanssa lenkillä, niin että hän vetää poikia pulkassa. Kiitos pitkän ja ihanan lumisen talven!!! Kovin hän tuntuu tykkäävän vetopuuhista, kun aina niin innolla lähtee lenkille. Muutenkin tuntuu siltä, että neiti on kasvanut lähiaikoina henkisesti. Turha koohottaminen ja säheltäminen on unohtunut ja nyt osataan jo ihan oikeasti keskittyä asioihin. Siis yleensä... onhan Kinder edelleenkin vielä nuori (10kk) ja pennun riehakkuutta löytyy ;)

Tässä muutamia uusimpia kuvia Kinderistä viime viikolta.

 

077.jpg

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

109.jpg

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

217.jpg

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

23.1.2010

Kinder kävi Turussa ensimmäisessä virallisessa näyttelyssä. Tuloksena jun eh/3. Arvostelut olivat kaikinpuolin ihan hyvät, turkki ei vain tänään ollut parhaimmillaan...???... Tästä jatketaan seuraavaksi Tampereen näyttelyyn maaliskuussa ja toivomme, että tämä tuomari olisi törmännyt aiemmin malamuuttiin jolla on luontaisestikin hieman lyhyempi turkki...

Vuoden 2010 ensimmäisessä päivityksessä on surukseni ilmoitettava, että kissamme Mindy on kuollut tapaturmaisesti...

 

 

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------

 

 

19.12.2009

Vuosi lähenee jo loppuaan ja ensiviikolla onkin jo joulu. Mekin saimme tänne etelään lunta lasten ja koirien riemuksi. Kinder on selvästikin nauttinut hieman viileämmistä keleistä, eikä Royalkaan ole kylmistä ilmoista "valittanut". Royalillahan on kopissaan pakkasvahti, joka pitää kopin aina plussan puolella, mutta ennemmin hän ulkona makoilee kuin lämpimässä kopissaan ;) Sisälle jos vanhan herran erehtyy ottamaan, niin muutaman tunnin kuluttua viimeistään alkaa niin levoton kulkeminen ja läähättäminen, että ulos on pakko päästää takaisin. Onhan Royal aina tottunut  olemaan paljon ulkona, joten ihmekös tuo, että kuuma tulee n+20 asteen lämmössä... :) Kinder eilen illalla riemastui ulkona Jessen tekemästä lumilyhdystäkin ja kävi hieman "maistelemassa" sitä, onneksi ei sentään nenäänsä kynttilään polttanut. Kyllä sen koiran kanssa aina kaikkea hassua sattuukin! Tarhoihin olemmekin koirille antaneet paljon luita kaluttavaksi, ettei tylsää ehdi tulemaan. Kinder on kovin nauttinut saamistaan hirven ja peuran luista, Royal ei niitä herkkuja ole herkän vatsansa takia saanut, joten tyytyminen on kaupan luihin. Montaa mieltä ollaan myös peuran luista, kyllä mekin olemme moneen otteeseen pohtineet uskallammeko antaa vai irtoaako niistä teräviä luun palasia. No jokatapauksessa olemme antaneet, mutta vain suurimpia luita mitä peurasta saa. (kaikkien naapureidenkin koirat on niitä syönyt, niin miksi ei meidänkin koirat...) Kinder onneksi syö melko maltillisesti luita, joten hyvin on mennyt eikä haavereita ole sattunut.   

 037.jpg

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

  034.jpg

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

027.jpg 

115.jpg

  

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 019.jpg

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 6.12.2009

Nyt on Kinder ilmoitettu ensimmäisiin virallisiin näyttelyihin ensi vuodelle... Yhdessäkään pentunäyttelyssä emme sitten käyneet, kun tuntuu edelleen neidillä olevan virtaa turhan paljon. Mutta ehtiihän noissa näyttelyissä sitten vuosien varrella käymään. Ulkomuoto näyttää tytöllä edelleen olevan kohillaan ja onhan hänen sisaruksia jo aloitellut näyttelyt pentuluokissa voittamalla ne!

Eli pientä harjoittelua tarvitaan ja siksipä suuntasimme tänään Poriin mätsäriin. Paljon oli koiria liikkeellä kurakelistä huolimatta ja etenkin pentuja! Kinderin sijoitus oli sinisten neljäs.

  

 

 

033.jpg5.11.2009

Maanantaina sitten koitti Mindylle ankea päivä, kun neitokainen vietiin eläinlääkärille steriloitavaksi... Nukutuksesta heräily sujui rauhallisesti ja kaulurikaan ei pahemmin ole menoa haitannut. Huomenna sitten on aika ottaa kauluri pois, jos haava saa olla rauhassa.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

22.10.2009 Sivuille lisäilen uusia kuvia sekä juttuja lähipäivinä.

Huomaa, että syksy on tullut kun Royal on päättänyt tiputtaa karvansa pois. Näin käy joka vuosi, ensin koko kesän läähättää kuumassa paksussa turkissa ja kylmien ilmojen tullen tiputtaa karvansa... No äkkiäkös sitä uutta karvaa tulee lisää, on aina ihan jääkarhun näköinen muutenkin, musta nenä ja tummat silmät vain näkyy...liekö jotain sukua?

 

20.10.2009 Uudet sivut avattu!